Historia
Jyväskylän opiskelijakamerat on tukenut Jyväskyläläisten opiskelijoiden valokuvausharrastusta jo vuodesta 1965 lähtien. Vuonna 2015 onkin vuorossa seuran 50 v juhlat!
Seuran ensimmäinen suurennoskone oli merkkiä mallia Leningrad ja pimiönä toimi vanha siivouskomero edesmenneen Hämäläisen Osakunnan tiloissa. Eli pitkälle ollaan 45 vuodessa tultu. Seura toimi vuoteen 2002 nimellä Jyväskylän Yliopiston Kameraseura mutta nimi muutettiin Jyväskylän Opiskelijakameroiksi vastaamaan paremmin eri oppilaitoksissa opiskelevaa jäsenkuntaamme. Samalla myös logo vaihtui. Nykyisen logon suunnittelusta vastasi Markus Haataja.
Seuraan on kuulunut sen perustamisesta alkaen suuri määrä nykyisiä eturivin kuvaajia. Ennen kuin Suomessa oli mahdollista suorittaa tasokasta valokuvauksen ammattitutkintoa, olivat kameraseurat tärkeimpiä ponnahduslautoja ammattiin.
|