Reissut
"Homojen hommaa tää valokuvaus. Mää lopetan!"
Elinan punkastaan mutisema pirtsakka hyvän huomenen toivotus kellon soidessa Kolin reissulla klo 03.30, 2 tunnin makoisien yöunien jälkeen.
Jet-lagin sukulainen photo-lag tulee taatusti tutuiksi kuvausreissujen jälkeen, kun paras kuvausvalo on auringon nousun ja auringonlaskun aikaan. Ja juhannuksen aikaanhan tuohon väliin ei kovin monta tuntia mahdu jos siirtymiset otetaan huomioon. Reissuilla tuleekin usein nukuttua ne tylsät keskipäivän kovan valon tunnit. Kun muut raahautuvat kotiin kapakoista, kuvaajat ovat liipaisinsormi valmiina tallentamaan jokaisen hoippuvan askeleen.
Jopka järjestää kuvausretkiä lähelle ja kauas muutaman kerran vuodessa.. Kauden pääreissu on tehty yleensä kesäkuussa juhannuksen molemmin puolin. Toinen reissu on tehty syksyllä yleensä täydenkuun aikoihin. Satunnaisesti olemme reissanneet myös talvisin. Kohteiden joukossa ovat mm. olleet Vanha Rauma ja Satakunnan vanhat kylämiljööt, Valokuvataiteen museo, Suomenlinna, Verlan vanha paperitehdas, Kaunissaari Suomenlahdella. Kolilla olemme käyneet jo kolmena syksynä. Huhtikuussa 2004 teemme viikon kuvausreissun Prahaan.
 Väijyssä / Kaunissaari 2003
Reissut ovat hieno mahdollisuus oppia muilta kuvaajilta, kehittyä kuvaajana ja pitää hauskaa kaikenkarvaisen himmeässä seurassa. Mukana on ollut porukkaa kaikilta opiskelutasoilta ja -aloilta, monenlaisella kokemuksella aloittelijoista veteraaneihin. Parhaimmillaan osallistujien ikähaarukka on ollut yli 30 vuotta ja saman pöydän ääressä on istunut väkeä logistiikan amk-opiskelijasta filosofian ja markkinoinnin opiskelijaan. Sukupuolijakauma on reissulla ollut n. 60-40 miesten mieleen :)
Reissut kestävät tyypillisesti yhden viikonlopun ja yöpyminen tapahtuu laavulla/teltassa/mökissä/hotellissa. Jäsenille seura tarjoaa yleensä vähintään majoituksen ja ruoat. Kun vielä siirrymme kohteeseen kimppakyydillä, jäävät kustannukset viikonlopusta kotimaassa tavallisesti alle 30 euroon.
Reissuille ilmoittaudutaan infoviestissä ilmoitetusta ajankohdasta alkaen sähköpostitse ja lista täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Kuitenkin niin, että jäsenet menevät aina jonossa muiden ohi. Koska joudumme usein maksamaan majoituksen etukäteen ja reissuille on aina ollut jonoa, perimme normaalisti takuumaksun joka palautetaan reissun jälkeen. Deadlinen jälkeen tulleiden peruutusten takuumaksu voidaan vielä palauttaa, mikäli paikka saadaan täytettyä jonosta. Takuumaksu peritään ohareiden ja halpaa matkaa kotiin tai kavereiden luokse hakevien siipeilijöiden ja turistien karsimiseksi. Nyrkkisääntönä on se, että seuran subventoimilla kuvausreissuilla todellakin kuvataan eikä biletetä.
Reissuilla ei yleensä ole säävarausta, koska huonokin keli on hyvä kuvauskeli. Kaatosateen sattuessa olemme kuvailleet toisiamme ja rupatelleet syvällisiä, viinin ja oluen tarjotessa inspiraatiota lähimmällä suolla liikenteenohjaus valojen kanssa toteutettaviin kuvausprojekteihin...
Kaipaamme jatkuvasti uusia ideoita kuvauskohteista. Kohteiden olisi hyvä olla monipuolisia ja niiden tulisi tarjota puolen tunnin ajomatkan sisällä monenlaista kuvattavaa monenlaisille ihmisille. Matkan varrella voi olla myös erilaisia kuvauskohteita. Ihanne olisi, jos tuntisit itse kohteen ja voisit tarjota majoituksen esim. mökillä tai omaisit suhteita majoitusta tarjoaviin paikkoihin.
Jos sinulle tuli mieleen jokin kiinnostava kohde, ota reilusti yhteyttä.
 Anssi etsimässä kuvattavaa Kaunissaaren reissulla 2003
|